sunnuntai 4. marraskuuta 2018

LIEDON UUDET PORTAAT; Keisvuori tutuksi


Sataneljäkymmentä porrasta ja aivan Liedon keskustassa. Mahtavaa! Nyt on lietolaisille tehty upea kuntoilupaikka. Toki portaat ovat mainio yhteys myös Keisvuoren päällä oleville metsäpoluille. Helpompi kavuta ylös ja vielä helpompi tulla alas :)))
Keisvuoren portaille pääsee hyvin joko Hyvättyläntieltä tai Nuolemontieltä. Auton voi jättää vaikkapa Liedon kunnantalon parkkialueelle, josta on lyhyt matka Keisvuoren mäelle. Vesitorni on paras maamerkki portaiden luo.
Tässä portaat tänä aamuna, kun kävelin koirani kanssa Keisvuoren metsäpoluille.









Reeta




lauantai 27. lokakuuta 2018

LIIKKUVAN LAPSEN HYMY KERTOO PALJON! Lapsi voi peukuttaa harrastukselleen, vaikkei vanhempi niin tekisikään.

Kymmenvuotiaan Ossin (tämän tarinan keksitty hahmo) urheiluharrastus alkoi oman kunnan urheiluseurassa. Seurassa, jonka harjoituspaikat sijaitsivat muutaman sadan metrin päästä kotoa. Seurassa, jossa Ossin parhaat kaveritkin olivat. Hän oli mennyt seuratoimintaan mukaan yhden kaverinsa kanssa, mutta saanut rutkasti uusia urheilullisia kavereita lisää. Ossi tykkäsi valtavasti treeneistä, joita oli sopivasti kolme tai neljä kertaa viikossa. Niiden lisäksi oli pelejä keskimäärin pari kertaa kuukaudessa. Pääasiassa nuo pelit olivat lähiseudun seurojen järjestämiä. Sellaisia pieniä otteluita, joissa pääasia oli kilpailuharrastukseen totuttaminen. Lapsille kisoissa olivat parasta kaverit sekä yhteiset verryttelyt.

Ossi kulki treeneihin yksikseen. Lumettomina kuukausina niihin oli helppo polkea omalla pyörällä. Tai oikeastaan hän aikaisemmin meni niihin omalla pyörällä, mutta lähiviikkoina vanhemmat olivat halunneet kuskata Ossin harjoituksiin ja samalla reissulla jääneet seuraamaan Ossin treenejä. Ossista vanhempien läsnäolo harjoituksissa oli maailman nolointa. Eihän muutkaan vanhemmat siellä olleet. Ossi oikeastaan koki olonsa epävarmaksi, sillä hänestä tuntui, että vanhemmat tarkkailivat häntä. Usein kotimatkalla vanhemmat puhuivat koko ajan harjoituksista ja kyselivät Ossilta tiukkoja kysymyksiä valmentajien kommenteista. Kotimatkat ja oikeastaan koko harrastus tuntui Ossista koko ajan paskemmalta ja paskemmalta. 
Pallon taakse oli tullut harmaata harmaampi varjo.

- Mä haluan lopettaa urheilun, sanoi Ossi erään harjoituksen jälkeen auton takapenkiltä vanhemmilleen.

Vanhemmat vastustivat ajatusta, tekivät omat päätelmät lopettamishalun syistä eikä aiheesta sen koommin enää koskaan kotona puhuttu.

Aika kului ja Ossi jatkoi harjoituksissa käyntejä. Ossista parhaimmat treenit olivat aina silloin, kun vanhemmat eivät ehtineet mukaan. Mutta pikku hiljaa kotona Ossi huomasi vanhempiensa puheista, että urheiluseurassa ei toimittu heidän mukaansa tarpeeksi tavoitteellisesti tai ei osattu peluuttaa lapsia heidän taitotasojensa mukaan. Vanhemmilla oli myös hyvin kireät välit valmentajien kanssa. Aina kun seurasta kotona puhuttiin, oli sävy kovin negatiivinen. Miksi? Sitä Ossi ei koskaan ymmärtänyt kuulemistaan jutuista. Lapsen näkökulmasta aihe vain ahdisti Ossia, sillä harjoituksissa oli superkivaa ja valmentajat olivat ihan huippukivoja.

- Ossi, ollaan vanhempina päätetty, että edustat ensi vuonna isompaa urheiluseuraa. Seuraa, jossa on tavoitteellisempaa toimintaa ja jossa tehdään mestareita. Varmasti saat siellä uusia kavereita.
Ossi juoksi omaan huoneeseensa. Itki. Koki vanhempansa maailman ärsyttävimmiksi ja oman tilanteensa niin epäreiluksi.
- Miksi hänen pitää siirtyä muualle, jos äiti ja isä, ne autokuskit, eivät tule toimeen seuran kanssa? ajatteli Ossi makaessaan sängyllään ja pyyhkiessään kyyneliä silmänurkastaan.

En tiedä, mutta oletan, ettei Ossi ole ainoa, joka napataan pois tutusta ja mukavasta harrastusympyrästä aikuisten välisten suhteiden takia. Urheilu yhdistää, mutta valitettavasti myös erottaa. Enkä todellakaan ota kantaa, sillä en tunne tapauksia henkilökohtaisesti, kuka on aikuisten kinoissa syyllinen tai syytön. Mutta siinä ehdottomasti olen Ossin puolella (tämän kuvitteellisen henkilön, jonka tarinaan jo näköjään uppouduin täysin), että aikuisten pitäisi kuunnella lapsia, seurata heidän viihtyvyyttään sekä kyetä erottamaan omat erimielisyytensä sekä lapsen hyvinvointi toisistaan. 

Voi kunpa vanhempana osaisikin aina katsoa tekemisiä lapsen silmin. Niin hyvässä kuin pahassa.

En tiedä, mistä tämä aihe minulle kehittyi. Ehkäpä osittain urheiluvuosina nähdyistä tapahtumista, omista lapsuuden kokemuksista sekä aina itselle ihmetystä aiheuttavista huoltajien vahvoista reaktioista. Kun itsellä on ollut pitkä kilpaurheilutausta, katsoo ehkä kilpaurheilutoimintaa erilaisin ottein.

Eipä mulla muuta. Tälläinen mielipide. 

Kuvat ovat kauniin ja kuulaan syysaamun kuvia.





Reeta








maanantai 20. elokuuta 2018

JUKOLAN VIEST & JUKOLAN VELJEKSETI; suunnistusta parhaimmillaan


Jukolan viestistä, siitä suunnistuksesta pitävien massatapahtumasta, on jo pari kuukautta aikaa. Kirjoitin viestiviikonlopun jälkeen ajatuksiani Jukolan viestistä kolumnin merkeissä. Postaan sen myös tänne blogini puolelle, vaikkapa sinulle luettavaksi. Jukolan ja Venlojen  viestiin voi osallistua myös kaveri-, työ- tai harrasteporukoiden kanssa. Aivan mainio tapahtuma yhteishengen ylläpitäjänä 

JUKOLAN VELJEKSET

Jukolan veljeksistä TUOMAS voisi hyvin kuvastaa seuran ja joukkueiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nuo samanväriset, samanasuiset tai samaa numeroa käyttävät ryhmittymät siellä sun täällä kilpailukeskuksessa tekevät Jukolan. Nehän ovat kuin muurahaiskekoja, joissa jokaisella on oma tehtävänsä.
Olen oikeastaan vasta huippu-uran jälkeen päässyt mukaan siihen Jukola-tunnelmaan, jota suurin osa kisakylän kilpailijoista kokee. Siihen, jossa ei tarvi olla niin keskittynyt, huippuunsa viritetty, varjossa kököttelevä sekä niin pohdiskeleva. Jukolan viesti on ainutlaatuinen tapahtuma, jossa sekä huippusuunnistajat että kuntosuunnistajat kilpailevat samanaikaisesti samoilla radoilla. Heitä yhdistää maastossa parhaansa yrittäminen sekä maalivaatteen alittaminen.

Veljeksistä suositun TIMON kautta pääsen aasinsillalla Jukolan viestin kasvuun, jossa ei loppua näy. Suunnistus on Jukolan ja Venlojen viestin kautta tehnyt läpimurron niin työpaikkaliikuntaan kuin kaveriporukoihinkin. Suunnistus toki koetaan yhä haasteellisena lajina, mutta kynnys lähteä mukaan on huomattavasti madaltunut. Jukolan viesti on positiivisuuden kautta kasvattanut suosiotaan. Voisin oikeastaan todeta, että metsän siimeksissä piileskelevä Jukola-kansa on tullut vuosi vuodelta enemmän esille.
Törmäsin sattumalta ennen Venlojen starttia keltapaitaiseen ja iloiseen naisnelikkoon, Siimari-Siskoihin. He olivat liikunnallinen kaveriporukka, joka kolme vuotta sitten aloitti Jukola-taipaleensa. Siimari-Siskot korostivat Jukola-henkeä, luonnonläheisyyttä sekä suunnistussuoritusta. Juuri niitä samoja perusasioita, jotka olivat läsnä jo 31v sitten tuossa samalla lentokentällä.

EERO oli veljeksistä nuorin. Eero voisi edustaa niitä nuoria suunnistajia, jotka vihdoin saavuttavat osallistumisoikeuden itse Jukolaan. Heitä on molemmissa viesteissä paljon. Aika uskomatonta, mutta osalla heistä saattaa olla jo 14 vuoden kokemus Jukolasta turistina tai ainakin taaperoina kokemuksia Jukola-mättäistä, telttakylistä, mutaleikeistä tai kivoista kavereista. Lapsien luovuus on saanut turvallisesti kasvaa Jukola-kylässä.
Kuulin myös Jukolassa, että Espoon Suunta 3 teki luultavammin Jukola-historiaa, sillä joukkueessa suunnisti seitsemän 2002 syntynyttä Jukola-Jussia. 

SIMEONI oli Jukolan veljeksistä se, joka vastasi ruokahuollosta. 
Jukola-projektihan alkaa useita vuosia aikaisemmin ja mitä lähemmäs h-hetki tulee sitä suuremmaksi joukoksi talkooporukka kasvaa. Tervetuloa sitten allekirjoittaneen seuran, MsParman Jukolaan Mynämäelle 2021 :)

LAURI viihtyi yksinään metsässä ja hiljaisena taiteilijana keskittyi tekemisiinsä. Suunnistaja on maastossa kuin Lauri. Jukolan viesti vaatii suunnistajalta paljon. Suunnistusradat ovat haasteellisia, mutta silti jokaisen suunnistajan suunnistettavia. Samoilla radoilla suunnistavat kokeneet, ensikertalaiset, oppineet, oppivat, nuoret, vanhemmat, naiset sekä miehet. 

JUHANIN, sen veljeksistä vanhimman kautta on nöyrästi katsottava taaksepäin ja kiitettävä niitä 70 aikaisempaa Jukolan viestiä. Jokainen on opettanut jollain lailla seuraavaa Jukolan viestiä. Jukola-organisaatio toimii hyvässä yhteishengessä, jonka ansiosta viestin korkea taso on säilynyt korkealla.

Jukola-kylä hiljeni AAPON tavoin. Aapohan oli veljeksistä se tarinankertoja. Jukolasta poistui yhtä monta Jukola-tarinaa kuin oli Jukola-kävijääkin. Toivotaan, että ensi vuonna Kangasalla on myös se/ne, joiden ensimmäinen Jukola-kokemus toi hylkäyksen suorituksesta. Aina vaan ei suunnistus suju, mutta sehän on myös lajimme suola. Ensi vuonna sitten!

Mukavaa suunnistuskesää!

Reeta
Jukola-turisti 2018

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

PYSÄHDYKSIÄ PUISTOSSA; sunnuntaiaamu kello seitsemän





Huomenta! Terveiset Liedon puiston penkiltä. Täällä on viikonloppuaamuna erittäin rauhallista. Minusta kyllä tuntuu just siltä, että kaikkien muiden koirat nukkuvat viikonloppuaamuisin pidempään, mutta ei vaan meidän Mortti. Hän herää joka aamu tismalleen samaan aikaan. Mortti on meidän herätyskello :) Onhan aikaisissa aamuissa hyvääkin. Tämänlaisen elämänkokemuksen saaminen. Ilman Morttia en todellakaan istuisi keskustan puiston penkillä, huppu tiukasti päässä, vanhat joggarit jalassa ja koiran ulkoiluttamiskengät (ne reiälliset sekä kauhtuneet) jaloissa. Istun penkillä, josta mitä luultavammin viimeiset yöistujat ovat häipänneet muutamia tunteja sitten. Lähes höyryäviä Hesburger-paperipusseja lojuilee tässä puistonpenkin ympärillä. On niin vaikea ymmärtää, mitä roskien jättäjät ajattelevat, kun poistuvat tuosta noin vaan katsomatta taakseen.  Kaikki on suoraan sanottuna pudotettu maahan. Toivon sydämestäni, että elämä kasvattaa tätä joukkoa vastuullisimmiksi ja he olisivat kymmenen vuoden päästä niitä pienten lasten vanhempia, jotka opettavat omia lapsiaan viemään roskat puiston roskiksiin. "Just noin, kipaisehan viemään roskat tuonne vihreään pönttöön. Sinne roskat kuuluvat....hienoa."

Puistossa on yhä hiljaista. Aivan äänetöntä ollut tämän vartin ajan. Ai niin, yksi pupu kävi koiraani kurkkaamassa, mutta päättikin vaihtaa kulkusuuntaansa ;) Jatkamme matkaa seuraavalle penkille.



Pysähdys penkillä nro 2

Olen lähipäivinä pohtinut paljon yhteisöllisyyttä ja niihin kuulumisen merkitystä. Aihe tuli ajatuksiini syvemmin, kun kirjoitin Jukolan viestistä kolumnin Elmo-lehden vierailijapalstalle. Siellä juttua mm. seurahengestä. Käyhän lukemassa Jukola-ajatuksiani sieltä.
Miten tärkeää ja merkityksellistä on kuulua johonkin ryhmään, joilla on yhteiset arvot, aatteet tai tavoitteet. Yhteisöön kuulumisella saamme itseemme energiaa. Sehän on se mahtava tunne, kun yhteisön kuuluvuuden tunne lähtee aidoista ihmisistä. Ainakin omassa lajissani, suunnistuksessa on parasta aitous, tasavertaisuus sekä tittelimättömyys. Suunnistus on se juttu, joka yhdistää meidät.
Tämä yhteisöön kuulumattomuus kolahtaa minuun nyt aika lailla. Postaus tältä osin kumpuaa nyt sydämestäni ja tunteella, sillä silloin, kun riittävän pitkään on ilman tuttua ja turvallistakin yhteisöä, on kova kaipuu vanhaan. Nyt todellakin olen tuossa tilanteessa. Välillä tuntuu kuin osa minusta olisi jossain muualla. Ehkäpä onkin. Olen vain pienellä lomalla. Kaipaan niin kovasti tuttuja, ystävällisiä, samanhenkisiä, arjen piristäviä yhteisöjäni; suunnistusseuraa, kuntosaliporukoita, lenkkikavereita, Hiidenvainion koulun työkavereita, valmennusympyröitä.... Vaikka tilalle olen löytänyt uusia yhteisöjä esimerkiksi sosiaalisen median kautta, ovat ne kaukana samanlaisen läsnäolon ja -ilon tuomasta tunteesta. 

On aika jatkaa eteenpäin. Koirani on ihan ihmeissään, kun matka ei jatkukaan entiseen malliin. 
Tämä puiston penkki pitikin etsiä. Meillä on täällä hassuja penkkejä :) yllättäen öiseen aikaan ne siirtyvät ties minne.



Pysähdys penkissä nro 3

Nyt istun täällä pikkuisen syrjässä, puskien keskellä. Piilossa. Tänne joku oli sen puiston penkin kantanut. Aikamoista yöaikaista crossfittiä.
Tämä penkki on muuten mun lempparini.  Oikeahan sijainti tällä penkillä on niityn poikki menevän pyörätien varrella.
Tässä istuessani saan todella usein juttuseuraa ohikulkevista eläkeläisistä. Olen alkanut kutsua niitä tapaamisia päivän kohtaamisiksi. Jutun juurta löytyy aina. Yhdistäähän meitä sama kotipaikkakunta, ilma, vuorokauden aika, ulkoilu, joskus koira, joskus tienpenkalta poimitut kukat tai oksat.

Tämä oli tämän aamun viimeinen penkki. Poimin vielä kotimatkalla luonnonkukkia maljakkoon. Tällä hetkellä on valinnan vaikeutta, sillä ojien pientareet ovat värikkyyttä pullollaan. Sekakimppu? Se taitaa kuulostaa tämän aamun kimpulta :)


Milloin sinä viimeksi pysähdyit puiston penkille?

Reeta







sunnuntai 13. toukokuuta 2018

KOIRAMME PUNKKIKARKOTE; tuoksutko auttavat?

Kattilassa porisee timjami, valkosipuli sekä rosmariini. Kodissa tuoksuvat vahvasti yrtit. Aivan kuin keittäisin ruokaa kotiväelle, mutta keitänkin miedolla lämmöllä koirallemme punkinkarkotetta. Tästä hetkestä tulee mielikuva satukirjaan, jossa noita keitti lientä isossa mustassa padassa, pitkät takkuiset hiukset valtoimenaan ja kattila oli täynnä mitä erikoisempia aineita. Tuohan kuvaus on aivan kuin minä täällä nyt aamulla kello seitsemän.

Meillä kevään alku oli jatkuvaa punkkien irrottamista koirasta. Niitä tarrautui mukaan sekä maastoista että puistoista. Osa punkeista oli vasta tutustumisvaiheessa, osa oli jo tiukasti koiran nahassa kiinni. Jotain oli keksittävä. Yhden illan selasin netistä Lagotto-omistajien kokemuksia punkin torjuntavaihtoehdoista ja lopullisiksi vaihtoehdoiksi jäivät tabletti, liuos tai yrttisten hajusteiden käyttö. Päätin aloittaa koiran keholle ystävällisemmästä eli tuosta yrttikarkotteesta. 

Yksinkertaistin netistä löytämääni ohjetta. Kiitos bloggareille erilaisista postauksista. 

Nyt on kaksi viikkoa yrttikeitosta suihkutettu aina ulos lähtiessämme eikä yhtäkään punkkia ole löytynyt koirastamme. Tuuria ehkä ... kuumuus on voinut karkottaa punkit ... en tiedä, mutta jatkan ehdottomasti näin, kunnes punkit palaavat. Toivottavasti eivät!

1/2 nippu tuoretta timjamia
3 rkl kuivattua rosmariinia
1-2 tuoretta valkosipulin kynttä
1/2 litraa vettä
1/2 sitruuna puristettuna
1-2 dl vettä

Keitän 15 minuuttia hienonnettua timjamia, pilkottua valkosipulia sekä kuivattua rosmariinia 1/2 litrassa vettä. Sihtaan lopuksi mausteroskat pois. Lisään jäähtyneeseen nesteeseen puristetun sitruunan sekä loppu veden.
Kaadan  nesteen suihkepulloon ja säilytän kylmässä. Suihkautan nestettä aina ulos lähtiessä todella varovasti koiran kasvojen alueelle, jottei sitruunapohjaista ainetta ajaudu koiran silmiin. Tassut, vatsa, häntä sekä kaula saavat omat suihkautukset. 

Siispä meillä ulkoillaan marinadin tuoksuissa ;) hississä taitaa tuoksua rosmariini :)

Pesen, pyyhin sekä harjaan tassut jokaisen ulkoilun jälkeen.

Olisihan se mukavaa, jos pärjäisimme näin. Jos innostut kokeilemaan, kokeilehan omalla vastuullasi. Meidän koirallemme tuo sopii.


Reeta



sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

LAGOTTOSYNTTÄRIT; koiranelämää ja koiran elämää

Meillä on yks vee-juhlapäivä tänään. 
Kuvat kertovat parhaiten päivänsankarin elämästä.
































Just nyt. Yks vee.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

VINKIT, KUN TREENITAUKO YLLÄTTÄÄ! Suunnistajan harjoittelua ajatellen.



Kyllä se totuus huippusuunnistajan elämästä on niin, että treenien onnistuttaessa, tavoitteiden toteutuessa sekä menestyksen makua saataessa on loistavaa olla suunnistaja. Tuolloin ei pienet rakot tai huonommin piirretty kartta aiheuta purnauksia vaan kaikki on ymmärrettävässä muodossa. Onnistuessaan inhimillisyyskin saa loistavamman otteen.  Mutta mitä silloin, kun osa tai kaikki menee päin mäntyä? Miten sinne menoa voi suunnistaja itse välttää tai miten sieltä voi yhtä vähvana palata? 
Huippusuunnistaja elää monien paineiden keskellä. On tulostavoitepaineita, on talouden kanssa painimista, on aikataulupaineita, on tieto-taitopaineita, on kisapaineet, on loukkaantumis-ja sairaudenpelkopaineet, on sosiaaliset paineet...
Urheilijan elämä on kokonaisuus, jossa jokainen asia vaikuttaa toiseen ja loppujen lopuksi siihen tärkeimpän eli pääkoppaan.  Aikamoinen vahvapää saa olla, jos ei reagoi millään lailla vastoinkäymisiin. Saa myös olla aikamoinen 'cool'-pää, jos ei saa lisäflowta onnistuneista lähtökohdistaan. Mutta miten suunnistajan kannattaa toimia, jotta saa asiat kondikseen? Huolehtia hyvinvoinnistaan unen, ravinnon ja levon osalta, on kiinnostunut harjoitteista mitä tekee ja miksi tekee, harjoittelee tulevaa ennakolta, asettaa itse saavutettavat realistiset tavoitteet, on armollinen itseään kohtaan, löytää kiinnostuksen aiheita myös urheilun ulkopuolelta, aikatauluttaa ja suunnittelee mikroharjoittelun ainakin muutamia viikkoja etukäteen ja tietää, millaisin taloudellisin ehdoin on kykenevä harjoittelemaan.  Aikatauluttaminen ja lepo tulevat enemmän merkityksellisimmiksi, jos urheilija tekee töitä harjoittelun ohella. Ylikuormittuminen on suunnistajalle (niin kuin yleensä kestävyysurheilijalle) se uhka, johon voi hyvin paljon itse vaikuttaa. Jos on esimerkiksi vuodesta toiseen junnannut ja haalinut tuntimääriä mitä ihmeellisempien yhdistelmätreenien  (esim.fillarille treeniin, treeni metsässä, fillarilla takaisin.....ja ehkä jo aamulla juostu töihin. Argh!) voisi olla aika kokeilla yhden kauden verran upsidedown-harjoittelua eli tuntimäärät puoleen ja panostaa määrän sijasta laatuun. Saman kaavan pyörittäminen on joskus vain pelkkää ajanhukkaa, josta saa palkaksi pahan mielen, sairastumisia tai kipeitä paikkoja.




Varmasti jokaisen urheilijan suurin toive on saada harjoitella terveenä, ilman flunssajaksoja tai vammoja. Ehjä treenikausi vaikuttaa fyysiseen kuntoon, mikä taas vaikuttaa itsetuntoon eli juuri siihen pääkoppaan. Onko se aina niin, että sairastuminen vie urheilijan oravanpyörään, josta ei nousta hetkessä. Ei ole! Tässä muutamia vinkkejä, joilla vältät sairastumisen tai saat itsetuntosi pysymään vahvana tauon jälkeenkin.

1. Sairastumiset kuuluvat elämään. Flunssia tulee ja meneee. Jokainen urheilija kohtaa niitä. Toki osa useammin kuin toinen. Muista, että väsyneenä olet alttiimpi sairastumiselle. Pidä ennemmin yksi lepopäivä enemmän, jotta palaudut riittävästi treeneistä. Siis kunnon lepopäivä!! Ei treenin treeniä!!

2. Muista syödä riittävästi ja monipuolisesti. Hae itsellesi sopivan tuntuinen ruokavalio. Nyt elämme jos jonkinlaisten ruokavaliobuumien kautta. Hienoa, että tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia, mutta muista aina, että kestävyysurheilija tarvitsee riittävästi ruokaa, puhdasta kotiruokaa.

3. Lepo. Muista huilata riittävästi sairastumisen jälkeen. Pari ekstralepopäivää tekee takuulla ennemmin hyvää kuin haittaa. Älä koskaan harjoittele tai kilpaile sairaana. Ei ole kyllä järkeäkään liikkua kisamielessä, sillä tuskin heikkovoimaisena, pikkuisen epävarmana tai fyysisesti alavireisenä parhaaseen suoritukseen kykenisit.

4. Tauon jälkeen pikku hiljaa harjoittelun makuun. Ensimmäinen treeni tauon jälkeen on aina hyvä tehdä omatoimisesti.

5. Nauti lepopäivistä. Toki sairaana olo ei ole mukavaa, mutta jos tauon aikana olo on ok, niin tee silloin kaikkea muuta, jota treenatessa et ehdi. Tapaile kavereitasi, matkusta, shoppaile, katso leffoja ...varmasti meillä jokaisella on muutakin kuin urheilu. 

6. Korvaava harjoittelu on syytä aloittaa vasta, kun on ekaksi kokeiltu pelkkä lepo. Mikä sitten olisi paras laji korvaavaan harjoitteluun? Tuossa onkin kinkkinen kysymys. Jos aivan tottumattomana ja tekniikoita hallitsemattomana hyppää uuden lajin kelkkaan mukaan, on riski saada uusia rasitusvammoja. Korvaava laji on ehdottomasti pohdittava tarkkaan sekä harjoittelumäärät muutettava korvaavan lajin kaltaisiksi.

7. Vastustuskyky on hyvä kyky. Flunssakammoisuus on hyvä nostaa hattutelineelle harjoituskaudella. Tarkoitan, ettei kannata olla hullun lailla peloissaan pöpöistä.
Älä hae kuitenkaan tarkoituksella itsellesi flunssia juuri ennen tärkeitä kisoja. 

8. Opettele unohtamaan koetut vaikeudet.  Älä jää kiinni menneisiin vaan katso eteenpäin.

9. Meidän lajissamme voi satsata taitoon, kun fysiikka hakee paikkaansa. Ole itsevarma, älä selittele etukäteen. Teknisesti hyvällä suoritukselle voit ylittää jopa itsesi;)

10. Muista, että olet monen nuoren esikuva. Jos olet niin hassu, että harjoittelet tai kilpailet sairaana, on fiksua pitää se tieto itsellään. Ei anneta kuvaa nuoremmille, että on tervettä urheilla sairaana.

11. Jos olet urheilijan vanhempi tai huoltaja, kannusta urheilijaa palautumaan ja lepämään. Kisoja tulee ja menee. Sinun tehtäväsi on helpottaa urheilijan ristiriitaista oloa tai epävarmuutta. Joskus ulkopuolisen tekemä päätös esim. kilpailemattomuudesta tuo urheilijalle kevyen olon. 

12. Itseluottamus. Kun sisäistät ja hyväksyt vastoinkäymiset, on paluu kilpailukentille helpompaa. Tavoitteiden asettelu kannattaa tehdä uusiksi, jos harjoituskausi on ollut katkonaisempi. Ei se kuitenkaan estä menestymistä. Tavoitteet on luotu rikottaviksi.



Kirjoitinko itsestäänselvyyksiä? En. 

Pipo päähän, vaihtovaatteet nopsaan ylle, kevätkisojen loppuverkat voi kylmällä kelillä jättää kotipoluille....
Käytetään maalaisjärkeä!

Mukavaa suunnistuskevättä!



Reeta